Työkokeilu on hyvä mahdollisuus työelämään.
Syksyllä aloitimme neuvottelut Lidl Ky:n Nummelan myymälän kanssa mahdollisuudesta saada asiakkaitamme työkokeiluun heidän toimipisteeseensä. Lämpimän ja ammattitaitoisen vastaanoton meille antoi myymäläpäällikkö Janne Ranta.
Navigaattori hankkeesta annoimme toimipisteeseen tietoa työkokeilusta ja palkkatuesta, sekä autoimme hakemuksen teossa. Tuimme asiakasta ja työkokeilupaikkaa kohtaamisessa, jotta alku lähtee hyvin liikkeelle ja tarvittaessa annamme tukea työkokeilun aikana.
Myymälän toimesta työkokeilijalle on hoidettu hänelle sopiva perehdyttäjä ja vastuuhenkilö, sekä huolehdittu hyvin, että hän on osa työyhteisöä, kertoo Vihdin kunnan palveluohjaaja Heidi Hulkko Navigaattori ESR+ hankkeesta.
-Olemme olleet tyytyväisiä työkokeiluun ja haluamme jatkossakin pitää ovet auki uusille mahdollisuuksille, toteaa Lidl Ky:n myymäläpäällikkö Janne Ranta.
Työkokeilija Enni kertoo omasta kokemuksestaan: Joka päivä on ollut kiva tulla töihin. Joskus tehtävät ovat niin kiinnostavia, etten ole huomannut katsoa edes kelloa ja lähteä vuoroni lopussa heti kotiin. On kiva olla osa mukavaa työporukkaa!
Lidl Ky:lle kuuluu kiitos siitä, että he tarjoavat työkokeilumahdollisuuksia työnhakijoille. Tämä osoittaa heidän sitoutumistaan yhteiskuntavastuuseen ja haluaan tukea ihmisten työllistymistä ja urakehitystä. Työkokeilu tarjoaa arvokkaan tilaisuuden saada kokemusta työelämästä, kehittää osaamista ja kasvattaa itseluottamusta, mikä voi olla erityisen tärkeää niille, jotka ovat olleet pidempään poissa työmarkkinoilta.
Lisäksi tämä on hieno esimerkki siitä, miten yritykset voivat toimia yhteiskunnallisesti merkittävinä toimijoina ja olla mukana auttamassa yksilöitä saavuttamaan tavoitteensa. Lidl tunnetaan jo tehokkuudestaan ja edullisista tuotteistaan, mutta tällaiset aloitteet vahvistavat heidän rooliaan myös vastuullisena ja inhimillisenä työnantajana. On arvostettavaa, että he näkevät potentiaalia ja tarjoavat mahdollisuuksia erilaisista taustoista tuleville ihmisille.
Haluamme kiittää samalla kaikkia Navigaattori ESR+ hankkeen kanssa yhteistyötä tekeviä yrityksiä.