Voimavarana kokemus -tapahtuma innosti Lohjalla
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten yli 50-vuotiaat työllistyvät – tai pikemminkin siitä, miksi se on usein niin hankalaa. Vaikka taustalla olisi hieno ura, rutkasti kokemusta ja hyvä koulutus, ikä voi silti muodostua esteeksi, jos se alkaa vitosella, saatikka sitten kutosella.
Järjestimme 29.4.2025 Lohjalla tapahtuman nimeltä ”Voimavarana kokemus – uutta kipinää yli 50-vuotiaille työnhakijoille”, jossa aihetta käsiteltiin monesta näkökulmasta. Mukana oli Suomen kärkiasiantuntijoita, ja saimmekin kuulla todella inspiroivia puheenvuoroja. Lavalle nousivat muun muassa Silver Senior Oy:n toimitusjohtaja Seppo Niva ja inhimillisen johtamisen asiantuntija Tiina Parikka. Lisäksi Lohjan kaupungin kulttuurituottaja Sara Ertek esitteli työnhakijoille suunnattuja liikunta- ja kulttuurietuja, kuten Kaikukorttia.
Tilaisuus veti porukkaa mukavasti – Lohja-Karkkilan työllisyyspalvelujen aula täyttyi kiinnostuneista kuulijoista. Paikalla oli niin työnhakijoita kuin työllisyyden parissa työskenteleviäkin ammattilaisiakin.
Silver Senior on kotimainen henkilöstöpalveluyritys, joka keskittyy yli 50-vuotiaiden työllistämiseen. Heidän liiketoimintaansa on mm. henkilöstövuokraus, suorarekrytoinnit ja ns. interimpalvelut, joissa kokenut osaaja hyppää määräaikaiseen asiantuntija- tai esihenkilörooliin esimerkiksi projektinvetäjäksi tai organisaation muutostilanteeseen. Lisätietoa: www.silversenior.fi

Seppo Niva nosti esiin sen, että Suomessa ollaan yllättävän nihkeitä palkkaamaan kokeneita työntekijöitä – verrattuna vaikkapa naapurimaihin. Mutta kuten hän painotti, väen vähetessä ja väestön ikääntyessä, tarvitaan kipeästi työvoimaa ja myös senioriosaamista. Sepon mukaan hyville työntekijöille on aina tarvetta: motivaatio, luotettavuus, tarttuminen toimeen ja uuden oppimisen halu painavat paljon. Ja kuten nykyään lähes kaikissa töissä – asiakaspalvelutaidot, tiimityö, perus IT-osaaminen ja englanti ovat valttia. Silver Seniorin kautta voi työllistyä myös osa-aikaisesti tai yhdistää osaamisensa yhtä aikaa useaan työpaikkaan – monella onkin ”useampi hattu” päässä.
Sara Ertek muistutti puheenvuorossaan, että jokaisella on oikeus kulttuuriin ja liikuntaan – varallisuudesta riippumatta. Hän esitteli Kaikukorttia ja Lohjan maksuttomia, matalan kynnyksen tapahtumia, joihin kaikki ovat tervetulleita. Lisätietoa löydät sivulta Kaikukortti – Lohja ja Facebookista: Kaikukortti Lohja
Tiina Parikka, 62-vuotias yrittäjä ja inhimillisen johtamisen asiantuntija, puhui rekrytoinnin ennakkoluuloista ja rohkaisi kuulijoita katsomaan omaa työnhakuaan uusista kulmista. Jos vanhat keinot eivät toimi, mitä voisi tehdä eri tavalla? LinkedIn on erityisesti asiantuntijatehtävissä tärkeä työkalu, ja myös tekoäly kannattaa ottaa avuksi – vaikkapa vahvuuksien hahmottamisessa tai hakukirjeiden kirjoittamisessa. Tiinalla oli paljon konkreettisia vinkkejä esimerkiksi osaamispohjaisen CV:n tekemiseen ja oman osaamisen sanoittamiseen. Lisää tietoa Tiinasta löydät osoitteesta www.tiinaparikka.fi

Lopuksi Lohja-Karkkila työllisyyspalvelujen uravalmentaja Jonna Korhonen esitteli kaikille työnhakijoille avoimia uravalmentajan palveluja. Tapahtuman avannut ja päättänyt työllisyyspalvelujen palvelupäällikkö Pauliina Jalola-Korhosaari kannusti kaikkia olemaan yhteydessä – tukea löytyy ihan jokaiselle, elämäntilanteesta ja iästä riippumatta.
Tapahtuma oli keskusteleva, lämminhenkinen ja täynnä oivalluksia. Iso kiitos kaikille mukana olleille!
Voit tutustua puhujien esityksiin alla olevista linkeistä (pdf):