Ei saa luovuttaa työnhaussa
19-vuotias Nella Puisto on Luksian Navigaattorin ensimmäinen asiakas. Hänen edellinen työsuhteensa oli ollut haastava, ja eteen tullut työttömyys tuntui pahalta.
” Ehdin olla 1,5 kuukautta työtön. Työttömyys herätti ahdistusta, ja tunsin itseni aikaansaamattomaksi. Tuli olo, etten tule saamaan ikinä töitä, enkä tule pärjäämään. Kelan tukikin oli aika pieni.”
Nella lähetteli uusia hakemuksia työpaikkoihin. Ensimmäisen kuukauden aikana hän ei päässyt edes haastatteluun.
”Tuntui että niihin oli jo valmiiksi valittu ihmiset eikä ollut mitään mahdollisuuksia päästä edes haastatteluun.”
Lopulta hän pääsi haastatteluun Nummelan Intersportiin ja sai työpaikan. Uusi työpaikka ei ollut ihan sitä mihin hän oli alun perin ajatellut hakea. Työpaikka osoittautui kuitenkin onnenpotkuksi.
” Uusi työpaikka tuntuu tosi kivalta ja työyhteisö on ollut tosi mukava. Kauppias Antti Välitalo on esimiehenä loistava. Hän kannustaa ja virheitäkin saa joskus tehdä, eikä niistä syytellä vaan opitaan. Työpaikassa on harjoittelijoita, pääsen jo heitäkin perehdyttämään. Pidän siitäkin työstä. Pidän eniten asiakastyöstä; siitä minua ovat asiakkaat kiitelleet. Pian minulle tulee uusiakin työtehtäviä, luistimien teroitusta ja suksien huoltoa”
Nella haluaa kannustaa nuoria, jos työttömyys sattuu omalle kohdalle:
” Ei saa luovuttaa työnhaussa, vaikka joskus siltä saattaa tuntua. Kannattaa hakea töitä myös hieman mukavuusalueensa ulkopuolelta. Voi käydä niin kuin minulle – löytyykin tosi kiva työpaikka.”
Jutun tekijät: Satu Porras ja Nella Puisto